maanantai 8. kesäkuuta 2015

Röyhelövaletaskuhaaremit vol. 2

Aiemmin vauvalle tekemäni röyhelö(vale)taskuhaaremihousut alkaa käymään vauvalle pieneksi, joten oli aika tehdä uudet :) Hannariina kyseli aiemmin tekemieni kohdalla kaavaa näytille ja ohjetta, joten tässäpä tulisi! Kaava on siis piirretty Lindexin koon 68 housuista, nyt suurensin aika summissa housuja leikatessa ja hain kokoa 74, mutta vähän reilut tuli :)

Ensin leikataan kaikki osat; röyhelöt, taskunsuukaitaleet ja resorit leikkaan mututuntumalla, nytkin vyötäröresoria sai vielä pienentää :) 


 Sitten käännetään röyhelökaitaleet kaksinkerroin nurjat vastakkain ja rypytetään langalla + ommellaan koneella rypyt paikalleen :)


 Seuraavaksi ommellaan taskunsuukaitale oikeat vastakkain röyhelöihin hieman venyttäen


 Sitten käännetään taskunsuukaitaleet (minä laitoin yksinkertaisena, voi toki laittaa kaksinkertaisenakin) röyhelöiden alle ja samalla neulataan ja kiinnitetään paikalleen:


 Sittenpä ommellaan sivusaumat, haarasauma, vyötäröresori ja lahkeensuuresorit paikoilleen (resorit ompelin renkaina ja vyötäröresorissa on kaksi saumaa lahkeiden sivusaumojen mukaan) ja käytetään sekä ihaillaan lopputulosta! :)






6 kommenttia:

  1. Kiitos, ihanat! Tää menee niin testaukseen :) Hitsi, kun tuota kirppisvaatetta on kertynyt 62 koossa niin jäätävä määrä jo valmiiksi, ettei kyllä tarvetta olisi ommella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee vaikka koossa 68 tai 74 ;) Syksyksi jotku ihanat! Mulla oli tarkotus tehdä mintunväriset syksyllä :)

      Poista
  2. Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla tyttösille :) tosi söpön näköiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo on kyllä söpöt päällä :) Ainut ongelma haaremihousujen kanssa on se, että ne nousee kainaloon sylivauvalla :D

      Poista
  3. Onpa kertakaikkisen ihana malli näissä housuissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Malli sopii kyllä meidän pullukalle hyvin :)

      Poista